Ravintolapäivä on toukokuussa 2011 alkunsa saanut yhden päivän kulinaarinen karnevaali ruoka- ja kaupunkikulttuurin puolesta. Suomesta lähtöisin olevan tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä perustamaan ravintoloita yhden päivän ajaksi. Konsepteissa vain mielikuvitus on rajana! Kahvilan, ravintolan, kioskin, katukeittiön tai muun kekseliään ruokapaikan voi perustaa vaikkapa kotiinsa. Muita suosittuja paikkoja ovat olleet mm. puistot, toimistot, rannat ja sisäpihat.
Kauklahden Pyrinnön P03 / F9 poikajoukkue kantaa oman panoksensa asuinalueemme kehittämiseen. Tule Vanttilan kentälle aitoon Muffinssikahvilaan nauttimaan vaikka lenkkeilyn lomassa ja samalla tukemaan joukkueen toimintaa. Muffinssikahvila on avoinna lauantaina 19.5.2012 klo 10:30-12.30, samalla voit seurata joukkueen harjoituksia ja seuran aktiivista toimintaa.
Kauklahden Pyrintöön perustetaan vuosittain 1-2 uutta ikäluokkaa ja nyt voimme iloisena kutsua ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen kaikkien vuonna 2007 syntyneiden poikien ja vuosina 2006-2007 syntyneiden tyttöjen vanhemmat.
Joukkueen pelaajia on jo harjoitellut alkukevään aikana vuotta vanhempien kanssa. Poikkeuksellisen nopeasti pelaajien määrä nousi riittävän suureksi sen irrottautumiseen omaksi joukkueekseen.
Joukkueen vanhempien tapaaminen on tiistaina 22.5.2012 klo 17:30 alkaen KaPy Office/Cafe Brunnsdal, Kauppamäki 10, Kauklahti (Halmetta vastapäätä). Kutsu jo mukana olevien pelaajien vanhemmille on mennyt sähköpostilla mutta toivomme toki paljon uusia mukaan! Laita sana kiertämään.
Lisätietoja uudesta joukkueesta: toiminnanjohtaja/valmennuspäällikkö Heikki Kurkinen puhelin 040-1858006 ja sähköposti
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
.
ÄLÄKÄ UNOHDA: kaikkiin muihinkin joukkueisiimme otetaan jatkuvasti lisää pelaajia! Meitä on jo yli 300 - tule sinäkin.
Kevään taitomerkkisuoritukset hoidettiin Myntinsyrjän hallissa sunnuntaina 29.4 ja uudistuneet taitokilpailusäännöt osoittautuivat hyviksi. Kaikkiaan suorituksia teki 68 pelaajaa.
Virallinen laskenta on valmistunut vappupäivänä ja se osoitti huhut ja jännittyneet odotukset todeksi. Taitomerkkisuorituksia saatiin ennätysmäärä Kauklahteen! Kannattaa klikata eteenpäin...
KaPyn pelaajilla on mahdollisuus osallistua elokuussakin jalkapalloleirille.
FC Espoo Camp kokoaa FC Espoon kasvattajaseurojen pelaajat viikolla 32 Leppävaaran Urheilupuistoon (ma-pe klo 9-15). Leiri on tarkoitettu 6-13 vuotiaille pojille ja tytöille. Leirillä vetäjinä toimivat FC Espoon valmennusjohtaja Jussi Nuorelan johdolla FC Espoon kasvattajaseurojen valmennuspäälliköt, valmentajat ja pelaajat. Leirillä vierailee FC Espoon edustusjoukkueen pelaajia ja erikoisvieraina nähdään pelaajia myös Veikkausliigasta!
Leirin hinta FC Espoon kasvattajaseurojen pelaajille on 115 euroa. Muiden seurojen pelaajille hinta on 125 euroa. Hinta sisältää lämpimän aterian ja FC Espoon leiripaidan.
11 v ja vanhemmat osallistujat jaetaan leirillä mustaan ja punaiseen ryhmään pelaajan taitotason mukaan. Myös maalivahdeille on leirillä omaa ohjausta.